sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Runebergit


Usein runebergintorttujen kotiversiot jäävät toiseksi kauppojen upeille yksilöille. Tässä kuitenkin yksi aika kova haastaja valmiille leipomotortuille!
Resepti syntyi yhdistelemällä kuutta erilaista ohjetta. Ulkonäöstä kiitos Ikean täydelliselle muffinivuoalle. 
Taikinaan voi lisätä karvasmanteliöljyä, jos sitä sattuu löytymään. Punssi olisi kai virallisesti "se oikea" alkoholi näiden kostuttamiseen, mutta ainakin konjakki toimii todistetusti myös erittäin hyvin. Sokerilitkun ja alkoholin voi myös korvata ihan vain vaikka maidolla. Tärkeintä on, ettei kostutusvaihetta ohita. Tortut voi kostuttaa heti uunista tultuaan. Koristelu kannattaa suorittaa kuitenkin vasta torttujen jäähdyttyä.

12 pienehköä torttua (tai vähemmän isompia)

200 g voita
1 dl sokeria 
1 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
1,5 dl jauhettua mantelia 
1 dl korppujauhoja
1 dl piparkakunmuruja
1 dl grahamjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 dl maitoa

Kostutus:
Vettä
4 rkl sokeria
1/2 dl Punssia, rommia, konjakkia...

Koristelu:
vadelmahilloa
2 dl tomusokeria
1,5-2 rkl vettä 



Vatkaa pehmeä voi ja sokerit vaahdoksi.  Lisää kananmunat ja jatka vatkausta muutama minuutti. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita ne taikinaan yhdessä maidon kanssa.
Voitele vuoat ja annostele taikinaa niin, että n. 3/4 vuoasta on täynnä. Paista 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia. Paistoaika voi heitellä paljonkin torttumuottien koosta riippuen. Hammastikulla kannattaa kokeilla kypsyyttä...

Kuumenna kattilassa vesi ja sokeri. Keitä, kunnes sokeri on liuennut veteen. Jäähdytä ja sekoita joukkoon valitsemasi alkoholi. Lusikoi nestettä tasaisesti torttujen päälle ja anna imeytyä (ihan kaikkea ei välttämättä tarvitse käyttää...). 

Lopuksi koristele runebergintortut hillolla sekä tomusokerista ja vedestä sekoitetulla kuorrutteella. Kuorrutteen voi levittää pienellä lusikalla tai pussista pursottamalla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti