keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Appelsiinijuustokakku


Appelsiiniaika on parhaimmillaan juuri nyt ja sen kyllä huomaa lähes kaikissa kaupoissa appelsiinien hinnoissa. Raahasin viime viikolla useamman kilon näitä puoli-ilmaisia palleroita kotiin. Sunnuntaina niistä syntyi tämmönen helppo hyydytetty kakku. Pohja on jo kestosuosikiksi muodostunut Brownie -pohja - hieman oikaistuna.

Pohja:
125g voita
2 dl sokeria
2 dl jauhoja
2 kananmunaa
100g suklaata (tummaa tai maito-)
hyppysellinen suolaa

Täyte:
4dl kuohukermaa
500g Mascarpone-juustoa
2 dl sokeria
1-2 appelsiinia (kuori + 1dl mehua)
7 liivatelehteä

Koristeluun suklaata ja kumkvatteja


Sulata voi kattilassa. Sekoita joukkoon paloiteltu suklaa ja sekoittele, kunnes suklaa on sulanut kokonaan. Lisää kattilaan kaikki muut ainekset ja sekoita tasaiseksi.

Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (halkaisija n. 27 cm). Paista 175 asteessa n. 20 minuuttia.

Valmista täyte vasta, kun pohja on täysin jäähtynyt. 

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Anna liota vähintään kymmenen minuuttia (tällä aikaa voi valmistaa täytteen muut osat).

Purista appelsiinista mehua yhden desin verran. Raasta kuorta noin teelusikallinen. Huolehdi, että vain kuoren oranssi osa tulee mukaan. Välttele siis kitkerää valkoista kerrosta...

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää Mascarpone ja sokeri. Sekoita tasaiseksi.

Laita 1 dl appelsiinimehua sekä appelsiinin raastettu kuori kattilaan. Keitä, kunnes mehu alkaa kiehua. Kiehumispisteessä ota levy pois liedeltä ja lisää joukkoon kuiviksi puristetut liivatelehdet. Muista sekoitella koko ajan, jotta liivatteet sulavat nesteeseen tasaisesti. Jäähdytä liivateseosta hetki (=1-2 minuuttia) samalla sekoitellen (seos ei saa olla kiehuvan kuumaa, mutta se ei myöskään saa jäähtyä liikaa). 
Kaada liivateneste mascarponevaahdon joukkoon samalla voimakkaasti vatkaten.

Kaada täyte jäähtyneen suklaapohjan päälle ja laita kakku jääkaappiin hyytymään vähintään viideksi tunniksi. Kakun voi hyvin myös pakastaa.

Koristele esimerkiksi sulatetulla suklaalla ja halkaistuilla kumkvateilla.


2 kommenttia:

  1. Kauniit kuvat! Itse en yleensä jälkkäreistä välitä, mutta juustokakun kanssa teen poikkeuksen. :-) Tämä resepti menee talteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kivan raikas (jos ei huomioida tota överisuklaista pohjaa ;) )

      Poista