perjantai 16. toukokuuta 2014

Timjamiperunat

Reseptiksi tätä ei ihan voi kutsua, mutta vinkiksi ehkä. 
Yksi hyvä käyttötapa ulkomaisille pikkuperunoille:

Uusia perunoita
Oliiviöljyä
tuoretta timjamia
valkosipulia
Suolaa
Mustapippuria

 (Mitään määriä näihin ei ole)

Perunat puoliksi ja kulhoon. Päälle reilusti suolaa, pippuria ja oliiviöljyä. Muutama murskattu valkosipulinkynsi ja saksilla hienonnettu timjami mukaan. Nopea sekoitus ja perunat leivinpaperin päälle uunipellille.
Uuniin 200 asteeseen n. 25-35 minuutiksi (perunan koosta riippuen).


Kotimaisia uusia perunoita odotellessa... 

lauantai 10. toukokuuta 2014

Valkosuklaaleivokset

n. 15 kpl
125 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3,5 dl jauhoja

200 g valkosuklaata
2 dl kermaa
3/4 dl sokeria
vaniljatangon siemenet
mansikoita, vadelmia, punaviinimarjoja ym...
tomusokeria

Sekoita pehmeä voi, jauhot, sokeri ja kananmuna tasaiseksi massaksi. Painele taikinaa pieniin silikonisiin vuokiin sekä pohjalle että reunoille. Paista pohjia uunissa n. 10 min 200 asteessa. Irrota pohjat vuoista vasta, kun ne ovat jäähtyneet.

Sulata suklaa ja vatkaa kerma vaahdoksi. Kaada sulatettu suklaa ohuena nauhana kermavaahdon joukkoon samalla voimakkaasti vatkaten. Lisää myös vaniljatangon siemenet sekä sokeri.

Lusikoi täytettä jäähtyneiden pohjien päälle ja koristele marjoilla ja tomusokerilla.




torstai 8. toukokuuta 2014

Mustikka-ricottapannukakut

Tämmöinen tuli joskus vastaan netissä surffaillessa. Sitä vähän soveltaen valmistui sunnuntaiaamun letut. Vedettiin tää määrä kahdestaan, mutta oikeesti nää varmaan riittäisi kolmelle/neljälle...
3 dl maitoa
2 kananmunaa
3 dl jauhoja
1/2 dl sitruunanmehua
1 sitruunan raastettu kuori
250 g ricotta-juustoa
2 tl vaniljasokeria
hyppysellinen suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria

1 dl pensasmustikoita

Paistamiseen voita (tai kookosöljyä)

Sekoitin kaikki taikinan aineet kerralla sekaisin ja lopuksi lusikoin mustikat varovasti joukkoon. Sitten vaan kuumalle pannulle reilusti voita ja muutama ruokalusikallinen taikinaa. Muutaman minuutin paisto per puoli ja pannukakut ovat valmiita.

Ps. Iittala vois kohta ruveta sponssaamaan mua - sen verran usein esittelen tota niiden tarraa näiden lautasten reunoilla....

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Jogurttilohi

Tein ruokaa - ekaa kertaa kuukauteen...
Helpolla on hyvä alottaa...

Neljälle tai viidelle
1 kg lohta

400g turkkilaista jogurttia
yhden sitruunan kuori (raastettuna)
nippu tuoretta salviaa (hienonnettuna)
1 tl suolaa
mustapippuria
1 tl Dijon-sinappia
2 tl hunajaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään (... tai siis kaikki paitsi lohi). Asettele kala vuokaan ja kaada jogurttiseos päälle.
Paista lohta uunissa (200°C) n. 35 minuuttia. 
Lisäksi kannattaa keitellä vaikkapa espanjalaisia uuden sadon perunoita (...kotimaisia odotellessa).

Ja muistinko ottaa kuvaa valmiista ruoasta? Enpäs muistanu... Vaatii vähän harjoittelua tää bloggaaminen.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Broileri yrttivoilla


Hyvä vaihtoehto kaikille liemissä lilluville broilerisuikaleille ja valmiiksi grillatuille kokonaisille broilereille. 

1 kokonainen maustamaton broileri
50 g voita
1/2 dl silputtuja yrttejä (timjami, basilika, rosmariini...)
2 valkosipulinkynttä
suolaa
mustapippuria (muutama pyöräytys myllystä)
loraus oliiviöljyä

Sekoita keskenään pehmeä voi, suola (n. 1 tl), mustapippuri, murskatut valkosipulinkynnet sekä hienonnetut yrtit. Leikkaa broilerin nahka irti lihasta (jalkopäästä aloittaen). Hiero yrttivoita nahan alle - myös koipiin (tähän ei tartte hirveesti käyttää aikaa - voi leviää ihan nätisti kaikkialle sulaessaan).
Lorauta broilerin päälle vielä hieman oliiviöljyä ja hiero se kevyesti nahan pinnalle. Broilerin voi sitoa narulla kiinni, jotta se pysyy kauniisti kasassa (kyseessä kuitenkin täysin kosmeettinen toimenpide).
Laita broileri uunivuokaan ja paista 175 asteessa n. 1,5 h.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Uunikuivatut tomaatit (ja pastaa)

Aina välillä kuivattelen uunissa minitomaatteja joko salaatteja tai muita ruokia varten. Kaupan aurinkokuivatut tomaatit ovat aika paljon helpompi ja nopeampi vaihtoehto, mutta itse tehtynä tomaattien kosteutta pystyy säätelemään paremmin. Miedossa lämmössä (100 °C) tomaateista saa melko kuivia, jos vaan malttaa odottaa riittävän kauan. Tällä kertaa kärsivällisyys (ja aika) riitti "puolikuivattuihin tomaatteihin"...

Tomaatit päätyivät seuraavana päivänä pastan joukkoon. Riikka sai viime viikolla vähän samanlaista pastaa, jossa tosin aurinkokuivatut tomaatit oli korvattu pekonilla. Ei huono sekään. Seuraavalla kerralla laitan ehkä molempia.

Kuivatut tomaatit

2 rasiallista minitomaatteja
1/2 dl oliiviöljyä
timjamia
basilikaa
3 valkosipulinkynttä
mustapippuria
suolaa

Puolita tomaatit. Hienonna yrtit ja valkosipulit ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Levitä tomaatinpuolikkaat uunipelille leivinpaperin päälle. Kuivata niitä 125-asteisessa uunissa noin tunti.

Tällä aika + lämpö -yhdistelmällä tomaateista tulee "puolikuivattuja". Jos tomaatteja haluaa käyttää esim. salaatteihin, kannattaa niitä kuivata kauemmin hieman matalammassa lämpötilassa (esim. 100 °C / 3-4 h).
Munakoiso-tomaattipasta

4-5 annosta
 500 g spagettia
oliiviöljyä
2 sipulia
600g munakoisoa
1 dl oliiveja
3 valkosipulinkynttä
suolaa
mustapippuria
 2 tl sokeria
1 prk tomaattimurskaa
timjamia
basilikaa
n. 2 dl uunikuivattuja tomaatteja
200g Pecorino-juustoa


Keitä pasta kypsäksi suolatussa vedessä.

Kuutioi sipulit ja munakoisot. Kuullota sipuleita runsaassa määrässä oliiviöljyä. Lisää munakoisot ja jatka paistamista, kunnes munakoisot ovat hieman pehmentyneet (öljyä kannattaa käyttää reilusti, sillä munakoisot imevät sitä tehokkaasti). 

Kaada munakoisojen päälle tomaattimurska, kuivatut tomaatit, murskatut valkosipulinkynnet sekä oliivit. Mausta suolalla, pippurilla, sokerilla sekä silputuilla yrteillä. Sekoittele ja anna kiehua muutama minuutti.

Sekoita munakoiso-tomaattikastike kypsän pastan joukkoon. Raasta Pecorino-juusto valmiin pastan päälle.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Maapähkinävoi-banaanileipä

Viikonlopun aamupala. Ei ehkä se terveellisin vaihtoehto, mutta ehkä kaikkein paras... 


paahtoleipää
maapähkinävoita
banaania
hunajaa
kanelia
kookosöljyä / voita paistamiseen

Voitele paahtoleipä maapähkinävoilla. Viipaloi päälle banaania ja lisää loraus hunajaa ja vähän kanelia. Paina toinen paahtoleipä kanneksi. Kuumenna öljy tai voi paistinpannulla ja paista sandwich molemmin puolin kullanruskeaksi.