perjantai 16. toukokuuta 2014

Timjamiperunat

Reseptiksi tätä ei ihan voi kutsua, mutta vinkiksi ehkä. 
Yksi hyvä käyttötapa ulkomaisille pikkuperunoille:

Uusia perunoita
Oliiviöljyä
tuoretta timjamia
valkosipulia
Suolaa
Mustapippuria

 (Mitään määriä näihin ei ole)

Perunat puoliksi ja kulhoon. Päälle reilusti suolaa, pippuria ja oliiviöljyä. Muutama murskattu valkosipulinkynsi ja saksilla hienonnettu timjami mukaan. Nopea sekoitus ja perunat leivinpaperin päälle uunipellille.
Uuniin 200 asteeseen n. 25-35 minuutiksi (perunan koosta riippuen).


Kotimaisia uusia perunoita odotellessa... 

lauantai 10. toukokuuta 2014

Valkosuklaaleivokset

n. 15 kpl
125 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3,5 dl jauhoja

200 g valkosuklaata
2 dl kermaa
3/4 dl sokeria
vaniljatangon siemenet
mansikoita, vadelmia, punaviinimarjoja ym...
tomusokeria

Sekoita pehmeä voi, jauhot, sokeri ja kananmuna tasaiseksi massaksi. Painele taikinaa pieniin silikonisiin vuokiin sekä pohjalle että reunoille. Paista pohjia uunissa n. 10 min 200 asteessa. Irrota pohjat vuoista vasta, kun ne ovat jäähtyneet.

Sulata suklaa ja vatkaa kerma vaahdoksi. Kaada sulatettu suklaa ohuena nauhana kermavaahdon joukkoon samalla voimakkaasti vatkaten. Lisää myös vaniljatangon siemenet sekä sokeri.

Lusikoi täytettä jäähtyneiden pohjien päälle ja koristele marjoilla ja tomusokerilla.




torstai 8. toukokuuta 2014

Mustikka-ricottapannukakut

Tämmöinen tuli joskus vastaan netissä surffaillessa. Sitä vähän soveltaen valmistui sunnuntaiaamun letut. Vedettiin tää määrä kahdestaan, mutta oikeesti nää varmaan riittäisi kolmelle/neljälle...
3 dl maitoa
2 kananmunaa
3 dl jauhoja
1/2 dl sitruunanmehua
1 sitruunan raastettu kuori
250 g ricotta-juustoa
2 tl vaniljasokeria
hyppysellinen suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria

1 dl pensasmustikoita

Paistamiseen voita (tai kookosöljyä)

Sekoitin kaikki taikinan aineet kerralla sekaisin ja lopuksi lusikoin mustikat varovasti joukkoon. Sitten vaan kuumalle pannulle reilusti voita ja muutama ruokalusikallinen taikinaa. Muutaman minuutin paisto per puoli ja pannukakut ovat valmiita.

Ps. Iittala vois kohta ruveta sponssaamaan mua - sen verran usein esittelen tota niiden tarraa näiden lautasten reunoilla....

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Jogurttilohi

Tein ruokaa - ekaa kertaa kuukauteen...
Helpolla on hyvä alottaa...

Neljälle tai viidelle
1 kg lohta

400g turkkilaista jogurttia
yhden sitruunan kuori (raastettuna)
nippu tuoretta salviaa (hienonnettuna)
1 tl suolaa
mustapippuria
1 tl Dijon-sinappia
2 tl hunajaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään (... tai siis kaikki paitsi lohi). Asettele kala vuokaan ja kaada jogurttiseos päälle.
Paista lohta uunissa (200°C) n. 35 minuuttia. 
Lisäksi kannattaa keitellä vaikkapa espanjalaisia uuden sadon perunoita (...kotimaisia odotellessa).

Ja muistinko ottaa kuvaa valmiista ruoasta? Enpäs muistanu... Vaatii vähän harjoittelua tää bloggaaminen.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Broileri yrttivoilla


Hyvä vaihtoehto kaikille liemissä lilluville broilerisuikaleille ja valmiiksi grillatuille kokonaisille broilereille. 

1 kokonainen maustamaton broileri
50 g voita
1/2 dl silputtuja yrttejä (timjami, basilika, rosmariini...)
2 valkosipulinkynttä
suolaa
mustapippuria (muutama pyöräytys myllystä)
loraus oliiviöljyä

Sekoita keskenään pehmeä voi, suola (n. 1 tl), mustapippuri, murskatut valkosipulinkynnet sekä hienonnetut yrtit. Leikkaa broilerin nahka irti lihasta (jalkopäästä aloittaen). Hiero yrttivoita nahan alle - myös koipiin (tähän ei tartte hirveesti käyttää aikaa - voi leviää ihan nätisti kaikkialle sulaessaan).
Lorauta broilerin päälle vielä hieman oliiviöljyä ja hiero se kevyesti nahan pinnalle. Broilerin voi sitoa narulla kiinni, jotta se pysyy kauniisti kasassa (kyseessä kuitenkin täysin kosmeettinen toimenpide).
Laita broileri uunivuokaan ja paista 175 asteessa n. 1,5 h.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Uunikuivatut tomaatit (ja pastaa)

Aina välillä kuivattelen uunissa minitomaatteja joko salaatteja tai muita ruokia varten. Kaupan aurinkokuivatut tomaatit ovat aika paljon helpompi ja nopeampi vaihtoehto, mutta itse tehtynä tomaattien kosteutta pystyy säätelemään paremmin. Miedossa lämmössä (100 °C) tomaateista saa melko kuivia, jos vaan malttaa odottaa riittävän kauan. Tällä kertaa kärsivällisyys (ja aika) riitti "puolikuivattuihin tomaatteihin"...

Tomaatit päätyivät seuraavana päivänä pastan joukkoon. Riikka sai viime viikolla vähän samanlaista pastaa, jossa tosin aurinkokuivatut tomaatit oli korvattu pekonilla. Ei huono sekään. Seuraavalla kerralla laitan ehkä molempia.

Kuivatut tomaatit

2 rasiallista minitomaatteja
1/2 dl oliiviöljyä
timjamia
basilikaa
3 valkosipulinkynttä
mustapippuria
suolaa

Puolita tomaatit. Hienonna yrtit ja valkosipulit ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Levitä tomaatinpuolikkaat uunipelille leivinpaperin päälle. Kuivata niitä 125-asteisessa uunissa noin tunti.

Tällä aika + lämpö -yhdistelmällä tomaateista tulee "puolikuivattuja". Jos tomaatteja haluaa käyttää esim. salaatteihin, kannattaa niitä kuivata kauemmin hieman matalammassa lämpötilassa (esim. 100 °C / 3-4 h).
Munakoiso-tomaattipasta

4-5 annosta
 500 g spagettia
oliiviöljyä
2 sipulia
600g munakoisoa
1 dl oliiveja
3 valkosipulinkynttä
suolaa
mustapippuria
 2 tl sokeria
1 prk tomaattimurskaa
timjamia
basilikaa
n. 2 dl uunikuivattuja tomaatteja
200g Pecorino-juustoa


Keitä pasta kypsäksi suolatussa vedessä.

Kuutioi sipulit ja munakoisot. Kuullota sipuleita runsaassa määrässä oliiviöljyä. Lisää munakoisot ja jatka paistamista, kunnes munakoisot ovat hieman pehmentyneet (öljyä kannattaa käyttää reilusti, sillä munakoisot imevät sitä tehokkaasti). 

Kaada munakoisojen päälle tomaattimurska, kuivatut tomaatit, murskatut valkosipulinkynnet sekä oliivit. Mausta suolalla, pippurilla, sokerilla sekä silputuilla yrteillä. Sekoittele ja anna kiehua muutama minuutti.

Sekoita munakoiso-tomaattikastike kypsän pastan joukkoon. Raasta Pecorino-juusto valmiin pastan päälle.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Maapähkinävoi-banaanileipä

Viikonlopun aamupala. Ei ehkä se terveellisin vaihtoehto, mutta ehkä kaikkein paras... 


paahtoleipää
maapähkinävoita
banaania
hunajaa
kanelia
kookosöljyä / voita paistamiseen

Voitele paahtoleipä maapähkinävoilla. Viipaloi päälle banaania ja lisää loraus hunajaa ja vähän kanelia. Paina toinen paahtoleipä kanneksi. Kuumenna öljy tai voi paistinpannulla ja paista sandwich molemmin puolin kullanruskeaksi.




lauantai 22. helmikuuta 2014

Appelsiinikanaa by Panda Express

Pikkusisko esitti tässä joskus kysymyksen, onnistuiskohan multa Panda Expressin appelsiinikana. En tiedä, miten on mahdollista, että mä oon jotenkin ohittanut tämän amerikkalaisen pikaruokapaikan kaikilla jenkkireissuillani. Ei siis ollut minkäänlaista käsitystä siitä, minkälaista Panda Expressin appelsiinikana on. Nopealla googlailulla löytyi useita copycat-reseptejä tästä ruoasta ja niitä yhdistelemällä valmistettiin ensimmäinen koe-erä (eniten otettu mallia täältä).
Alkuperäisessä Panda Expressin versiossa kanat todennäköisesti uppopaistetaan, minkä ansiosta niihin tulee rapea kuori. Tässä kotiversiossa kypsennettiin broiskut ihan pannulla paistaen - tosin erittäin reilussa määrässä öljyä. 
Rapeaa pintaa lukuun ottamatta kuitenkin (kuulemma) päästiin aika lähelle orginaaliversiota. Makumaailma oli siis oikea.

Myöhemmin jatkojalostin ohjetta vielä hieman ja niinpä syntyi vieläkin parempi versio samasta ruoasta. En tiedä, onko tällä enää mitään tekemistä alkuperäisen Panda Expressin orange chickenin kanssa, mutta eipä tämä kovin pahaa ainakaan oo... 
Ehkä n. 4 annosta...
Broileri:
600g broilerin rintafileetä suikaileina
1,5 dl vehnäjauhoja
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
(kevätsipulia koristeeksi)

Kastike:
1 dl vettä
1 dl appelsiinimehua
1/2 dl sitruunamehua
3/4 dl riisiviinietikkaa
1/2 dl soijakastiketta
1 tl appelsiininkuorta
2 dl fariinisokeria
1/2 tl tuoretta inkivääriä
2 valkosipulinkynttä
1/2 punainen chili
2 rkl vehnäjauhoja


Paistettu riisi:
3 dl riisiä
6 dl vettä
1/2 tl suolaa
öljyä
2 kananmunaa
(kevätsipulia)

Lisäksi:
1 parsakaali
2 vihreää paprikaa
2 sipulia
seesamiöljyä
1/2 dl soijakastiketta

Pyörittele broilerisuikaleet vehnäjauhossa. Kuumenna reilusti oliiviöljyä paistinpannulla ja paista leivitetyt broilerit kypsiksi. 

Leikkaa chili pieniksi paloiksi. Hienonna myös valkosipuli sekä ikivääri (raastimella tai veitsellä). Laita kaikki kastikkeen ainekset (paitsi vehnäjauho!) kattilaan ja anna seoksen kiehua n. 5 minuuttia. Lopuksi sekoita joukkoon vehnäjauho ja jatka kuumennusta, kunnes kastike on suurustunut. 

Kaada kastike paistettujen broilerien päälle ja anna seoksen kiehua, kunnes kastikkeesta on tullut riittävän paksua ja tahmeaa.
Kaada riisi, vesi ja suola kattilaan ja keitä, kunnes riisi on imenyt kaiken veden. Kaada kuumalle pannulle öljyn sekaan keitetty riisi, kaksi raakaa kananmunaa sekä yksi suikaloitu kevätsipuli. Paista riisiä, kunnes kananmuna on kypsynyt. Sekoittele koko ajan, jotta kananmuna sekoittuu tasaisesti eikä jää yhdeksi isoksi munakkaaksi. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.
Vihanneksiin ei ole sen kummempaa reseptiä. Pyörittelin niitä n. 5 minuuttia kuumalla pannulla seesamiöljyssä ja loppuvaiheessa heitin mukaan soijan. Siinäpä se.


torstai 20. helmikuuta 2014

Minijuustokakut

Tässä eräänä viikonloppuna juhlimme ihanan äitini syntymäpäiviä. Juhliin piti suunnitella erilaisia helposti syötäviä pieniä makupaloja. Otin pienen riskin näiden minikakkusten kanssa, sillä en ollut koskaan aiemmin tehnyt näin pieniä kakkuja enkä ollut varma onnistuisiko visio piirtoheitinkalvosta valmistetusta "kertakäyttöisestä kakkuvuoasta". Homma hoitui kuitenkin todella helposti (varsinkin, kun kalvojen leikkaamisen ja teippaamisen pystyi ulkoistamaan pienille apureille ;) )
Pohjana oli taas ihanan kostea ja tiivis brownie-pohja. Pohja kypsennettiin uunipellillä ja siitä stanssattiin pyöreitä palasia skumppalasin avulla. "Kakkuvuoka" rakennettiin piirtoheitinkalvosta ja teipistä.

Resepti on hyvin tavallinen suklaajuustokakun resepti. Halusin kuitenkin esitellä nämä minikakut, sillä ideaa pystyy hyödyntämään muidenkin hyydytettävien leivonnaisten kanssa!

25-45 leivosta koosta riippuen


Pohja:

250g voita
4 dl sokeria
4 dl jauhoja
4 kananmunaa
200g suklaata (tummaa tai maito-)
hyppysellinen suolaa

Täyte:

4 dl kuohukermaa
400g tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
300g suklaata
6 liivatelehteä
1/3 dl vettä

+ piirtoheitinkalvoja ja teippiä
Sulata voi kattilassa. Sekoita joukkoon paloiteltu suklaa ja sekoittele, kunnes suklaa on sulanut kokonaan. Lisää kattilaan kaikki muut ainekset ja sekoita tasaiseksi.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Levitä tasaiseksi, mutta ei kuitenkaan ihan reunoille asti, jotta pohjasta ei tule liian ohut. Paista 175 asteessa n. 20-30 minuuttia (paksuudesta riippuen). 

Anna pohjan jäähtyä.

Irroita jäähtyneestä pohjasta sopivan kokoisia pyöreitä palasia esimerkiksi juomalasin avulla.

Leikkaa kalvosta pitkiä liuskoja ja kiinnitä ne teipillä tiukasti pyöreiden pohjien ympärille.

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Sulata suklaa.

Vatkaa kerma ja sekoita siihen tuorejuusto, sokeri sekä sulatettu suklaa. Vatkaa voimakkaasti.

Kiehauta n. 1/3 dl vettä kattilassa. Puristele pehmeät liivatelehdet kiehuvaan veteen ja ota kattila pois levyltä. Sekoita tasaiseksi. 

Kaada koko liivateseos muun täytteen joukkoon ja sekoita.

Täytteen saa helpoiten pienten kakkupohjien päälle pursotinpussilla. Täyte kannattaa pursottaa (tai vaihtoehtoisesti lusikoida) kakkupohjien päälle aika nopeasti, jotta liivate ei ala hyytyä.

Laita valmiit kakut jääkaappiin jähmettymään vähintään neljäksi tunniksi. Koristele esimerkiksi kaakaojauheella ja suklaalla.



sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Linssipata

Jamie Oliverin linssisysteemi hieman muokattuna. Lisukkeeksi leipää, riisiä, kanaa tai kalaa. Myös lihapullat toimii...

4-6 annosta (riippuu vähän siitä, minkä kanssa tätä syödään...)

oliiviöljyä
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
2 prk tomaattimurskaa
3 dl Belugalinssejä
6 dl vettä (määrä suuntaa antava)
4 rkl kasvisfondia
2 tl kuivattua oreganoa
2 tl kuivattua basilikaa
1/2 tl chiliä

1 rkl hunajaa
2 rkl punaviinietikkaa
suolaa
mustapippuria
200 g fetaa
100g tuoretta pinaattia

Huuhtele linssit juoksevan veden alla. Pilko sipulit.
Kuullota sipulit paistinpannulla tai kattilassa oliiviöljyssä. Lisää murskatut valkosipulinkynnet, tomaattimurskat, linssit, mausteet sekä kasvisfondi. Kaada sekaan myös n. 3 dl vettä. Sekoita.

Anna muhennoksen kiehua hiljalleen n. 30 minuuttia ja lisää sitten loput vedet. Jatka keittämistä vielä n. 50 minuuttia. Sekoittele silloin tällöin ja lisää vettä, jos seos näyttää liian paksulta.  Loppuvaiheessa linssien kypsyyttä kannattaa testailla maistamalla. Täällä muhennos kiehui yhteensä n. 1 h 20 min.

Kun linssit ovat kypsiä, lisää punaviinietikka sekä hunaja. Mausta pata suolalla ja mustapippurilla. Lopuksi kääntele mukaan pinaatit. Anna pannun olla liedellä, kunnes pinaatit ovat hieman pehmenneet (1-2 minuuttia riittää). Murustele feta valmiin linssimuhennoksen päälle.





torstai 13. helmikuuta 2014

Chocolate cupcakes

Usein kahviloissa "cupcaket" ovat rakenteeltaan tiiviitä "kakkutaikinamaisia". Kotona perus muffineista tulee kuitenkin usein helposti murenevia ja ilmavia. Pehmeässä höttöisessä rakenteessa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta sen koristelu voi tuottaa pieniä haasteita. Pehmoinen leivos ei välttämättä pysy kasassa paksun tuorejuusto- tai kermakerroksen alla.  

Pienen googlailun jälkeen päätin kokeilla New Yorkilaisen Magnolia Bakeryn suklaa-cupcakea imitoivaa reseptiä. Taikina näytti täydelliseltä. Uunissa se kuitenkin alkoi nousta liikaa (ihme, sillä taikinan soodamäärä ei ollut kovin suuri). Yritin irroitella muffineita vuoista niiden jäähdyttyä, mutta taikina mureni käsiin. Tällä reseptillä ei ollut mitään tekemistä ihanien aitojen Magnolia Bakeryn luomusten kanssa - tai sitten vika oli leipurissa. Joka tapauksessa kasa epämääräistä taikinamössöä lensi pois ja suuntasin kauppaan hakemaan uudet paketit voita ja suklaata. 

Tässä vaiheessa hylkäsin ohjeet ja lähdin liikkeelle perinteisestä brownie-taikinasta. Tiiviin rakenteen aikaansaamiseksi en vatkannut mitään aineita - ainoastaan sekoitin. Lopputulos oli tiivis, mutta rasvamäärän ansiosta kuitenkin kostea. Taikina oli paljon tummempaa, kuin alla olevissa kuvissa, sillä se sisälsi ensimmäistä ohjetta enemmän voita ja suklaata suhteessa muihin aineisiin. Nämä pienet kakkuset irtosivat täydellisesti vuoistaan, nousivat kauniisti (mutta ei liikaa) ja pysyivät kasassa painavan kuorrutekerroksen alla. 

175g voita
100 g taloussuklaata
1 dl fariinisokeria
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
1 tl ruokasoodaa
3,5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1 dl maitoa

Sulata voi kattilassa. Paloittele suklaa joukkoon ja sekoittele, kunnes suklaa on sulanut. Sekoita sokerit sekä kananmunat hieman jäähtyneeseen voi-suklaaseokseen. Lopuksi lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä maito. Sekoita tasaiseksi.

Annostele taikinaa voideltuihin vuokiin niin, että n. 3/4 vuoasta on täynnä. Paista 200 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.

Paistoaika vaihtelee hyvin paljon riippuen siitä, käyttääkö paperisia, silikonisia vai metallisia vuokia. Hammastikulla kokeiltaessa taikinaa ei saa jäädä kiinni tikkuun. Muffini voi kuitenkin jäädä keskeltä pehmeämmäksi, jolloin lopputuloksena on keskustaltaan kostea, hieman "mutakakkumainen" cupcake.

Seuraavat taikinakuvat olivat siis ensimmäisestä kokeiluerästä. Tällä ohjeella taikina näyttää aika erilaiselta... Toisen taikinan kohdalla kello lähestyi puoltayötä enkä muistanut enää ottaa uusia kuvia.
Kuorrute:
 4 dl kuohukermaa
200g hyvää maitosuklaata/tummaa suklaata
100 g tummaa suklaata
kaakaojauhetta

Sulata suklaa mikrossa, vesihauteessa tai uunissa. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Lopuksi kaada hieman jäähtynyt sula suklaa kermavaahdon joukkoon samalla erittäin voimakkaasti vatkaten. Tämä toimenpide kannattaa suorittaa sähköistä apuvälinettä käyttäen, jotta suklaa sekoittuu tasaisesti. 
Suklaasula ei saa olla liian kuumaa, sillä muuten se helposti leikkaa kerman kanssa ja lopputuloksena on rakeinen massa.

Pursotuksen tein isolla tähtityllalla. Näyttävyyttä saa, kun pursotettavaa massaa on riittävästi ja pursottimen suu on mahdollisimman isoreikäinen. Pursota kuorrute vasta, kun muffinit ovat täysin jäähtyneet.

Laitoin tässä vaiheessa kuorrutetut kuppikakut jääkaappiin hieman kovettumaan. Kuorrute jähmettyy kylmässä sen sisältämän suklaan ansiosta. 

Hetken päästä pursotin kermakuorrutteen pinnalle vielä muutaman rivin sulatettua tummaa suklaata. Loput pari riviä rouhin veitsellä palasiksi, jotka ripottelin kuorrutteen pinnalle. Kaikki pienet epäkohdat voi vielä lopuksi peittää sirottelemalla pinnalle tummaa kaakaojauhetta.

Tarjolla suklaaöverit, olkaa hyvät.



tiistai 11. helmikuuta 2014

Maissikeitto

Maissikeitto syntyy helpoimmillaan pakastemaissipussista ja purkista kermaa. Vuosien aikana keittoa on yritetty parannella mm. perunalla, porkkanalla ja tuorejuustolla. Jostain syystä kuitenkin kaikki aasialaisvivahteiset maut houkuttelevat eniten ja siksi maissikeittoon piiloutuu nykyisin lähes aina purkki kookosmaitoa tai kookoskermaa. Tämä keitto on samaa sarjaa aikaisemman bataattikeiton kanssa, mutta puolet nopeampi valmistaa.

4-5 annosta


nokare voita
2 sipulia
1/2 punainen chili
2 valkosipulinkynttä
pieni pala tuoretta inkivääriä
900g pakastemaissia
2 kasvisliemikuutiota
n. 1 litra vettä
400 ml (2 prk) kookoskermaa 
suolaa
mustapippuria

Hienonna sipuli, inkivääri sekä chilin punainen osa (ei siemeniä). Kuulota sipulia ja chiliä kattilassa kuumassa voissa, kunnes ne pehmenevät. Lisää murskattu valkosipuli ja inkivääri ja pyörittele niitä pannulla hetki. Varo polttamasta. Lisää maissit, liemikuutiot sekä vesi. Keitä n. 10 minuuttia. 

Ota keitinvesi talteen kattilasta. Lisää kookoskerma maissien joukkoon ja soseuta sauvasekoittimella. Notkista keittoa keitinvedellä, jos se tuntuu liian paksulta. Mausta suolalla ja pippurilla. 
Tarjoa korianterin kanssa.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Appelsiinijuustokakku


Appelsiiniaika on parhaimmillaan juuri nyt ja sen kyllä huomaa lähes kaikissa kaupoissa appelsiinien hinnoissa. Raahasin viime viikolla useamman kilon näitä puoli-ilmaisia palleroita kotiin. Sunnuntaina niistä syntyi tämmönen helppo hyydytetty kakku. Pohja on jo kestosuosikiksi muodostunut Brownie -pohja - hieman oikaistuna.

Pohja:
125g voita
2 dl sokeria
2 dl jauhoja
2 kananmunaa
100g suklaata (tummaa tai maito-)
hyppysellinen suolaa

Täyte:
4dl kuohukermaa
500g Mascarpone-juustoa
2 dl sokeria
1-2 appelsiinia (kuori + 1dl mehua)
7 liivatelehteä

Koristeluun suklaata ja kumkvatteja


Sulata voi kattilassa. Sekoita joukkoon paloiteltu suklaa ja sekoittele, kunnes suklaa on sulanut kokonaan. Lisää kattilaan kaikki muut ainekset ja sekoita tasaiseksi.

Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (halkaisija n. 27 cm). Paista 175 asteessa n. 20 minuuttia.

Valmista täyte vasta, kun pohja on täysin jäähtynyt. 

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Anna liota vähintään kymmenen minuuttia (tällä aikaa voi valmistaa täytteen muut osat).

Purista appelsiinista mehua yhden desin verran. Raasta kuorta noin teelusikallinen. Huolehdi, että vain kuoren oranssi osa tulee mukaan. Välttele siis kitkerää valkoista kerrosta...

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää Mascarpone ja sokeri. Sekoita tasaiseksi.

Laita 1 dl appelsiinimehua sekä appelsiinin raastettu kuori kattilaan. Keitä, kunnes mehu alkaa kiehua. Kiehumispisteessä ota levy pois liedeltä ja lisää joukkoon kuiviksi puristetut liivatelehdet. Muista sekoitella koko ajan, jotta liivatteet sulavat nesteeseen tasaisesti. Jäähdytä liivateseosta hetki (=1-2 minuuttia) samalla sekoitellen (seos ei saa olla kiehuvan kuumaa, mutta se ei myöskään saa jäähtyä liikaa). 
Kaada liivateneste mascarponevaahdon joukkoon samalla voimakkaasti vatkaten.

Kaada täyte jäähtyneen suklaapohjan päälle ja laita kakku jääkaappiin hyytymään vähintään viideksi tunniksi. Kakun voi hyvin myös pakastaa.

Koristele esimerkiksi sulatetulla suklaalla ja halkaistuilla kumkvateilla.